Tuesday, October 10, 2006

Ilkka Kanerva: Somalit, arabit, kinuskit ja neekerit helvettiin Turusta, Tampereelta, Helsingistä ja Suomesta

-------------
Voi jospa kansallisella kokoomuspuolueellakin olisi vielä sinivalkoiset arvot takanaan, eikä ählämien, neekerien, ryssien ja somalien kärräys Suomeemme


Yölläliikkujat toivovat kaduille lisää aikuisten puolueettomasti valvovia silmiä
Katupartioiden sinivalkoinen henki arveluttaa turkulaisia


REBEKKA HÄRKÖNEN

Turkulaisen kaupunginvaltuutetun Olavi Mäenpään työhuoneessa Turun Aurakatu 2:ssa ryystetään viimeisiä hörppyjä kahvia perjantai-iltana. Mäenpään lehti-ilmoituksen avulla keräämien, jokamiehen oikeuksilla yleistä katuturvallisuutta vartioivien katupartiojoukkojen kierros kaupungin keskustassa on alkamassa.

Hieman yli kello 22 valtuuston pihamaalla seisoo sinivalkoisissa liiveissään ja Suomen lippu rinnuksissaan Mäenpään lisäksi kolme muuta partiointiin vapaaehtoisena ilmoittautunutta, Kari Siltanen, Pekka Saukko ja Kaija Laine.

- Melko hiljaista viime viikonloppuun verrattuna, Laine toteaa.

Kaduilla kulkee pieniä ryhmiä ravintoloihin kiirehtiviä ihmisiä ja siellä täällä norkoilee nuorisojoukkoja. Muutaman korttelinvälin jälkeen värillisten nuorten ryhmä nostaa kätensä pystyyn ja tekee kunniaa. Kadulla monet partioryhmän ohittavat suomalaiset vilkuilevat kadunturvaajien asusteita.

- Ai joo, hei noi on noita Mäenpään porukoita. Terve, terve, nuorten miesten joukko huikkaa.

Yöllä ei uskalla liikkua yksin

Jokirannassa noin kymmenen 15-vuotiasta urheilijatyttöä kertoo kotiintuloaikansa olevan viimeistään kello 24. Aikuisten valvovia silmiä tarvittaisiin kaikkien juttuun haastateltujen nuorten mielestä lisää, sillä pimeillä kaduilla tapahtuu ikäviä asioita.

- Nyrkkiä tulee helposti päähän muilta tytöiltä, Roosa Koivisto sanoo.

- Känniset vanhat miehet yrittävät tulla lääppimään. Myös ulkomaalaisten miesten ryhmistä huudellaan kaikenlaista perään. Ei täällä yksin voi liikkua.

Kierreltyään tunnin kaupungilla katupartio on puuttunut muutamaan nurkkiin virtsaamiseen ja huomautellut useaan kertaan pullojen rikkomisesta. Laine innostuu ohjeistamaan satunnaisia vastaantulijoita myös kadunylityksissä ja muissa pikkuasioissa.

Jokirannassa kadunturvaajat puuttuvat vaarallisen näköiseen tilanteeseen, jossa nuori kaveri lähestyy toisen kurkkua rikottu pullonkaula kädessään.

- Rauhoitimme tilanteen. Jo tämän tapauksen takia meidän kannatti olla tänään partiossa, Mäenpää toteaa tyytyväisenä.

Kadunturvaajien asustus mietityttää

Keski-ikäinen pariskunta Terhi Ilola ja Jarkko Eskola ihmettelevät, mihin katupartiota tarvitaan.

- Sinivalkoisissa liikkuva ryhmä on pelottava ajatus. Suomen lipusta saattaa muodostua väärä käsitys ryhmän tarkoitusperistä, Ilola arvioi.

- Itse olen liikkunut näillä kaduilla pelkäämättä yli 20 vuotta. Ja eikö järjestyksenvalvonta ole enemmänkin poliisin asia?

Jokirantaa ajeleva poliisipartio kertoo, ettei heillä riitä aikaa jalkautua.

Kadunturvaryhmä kokee työnsä tärkeänä.

- Itse lähdin mukaan toimintaan nimenomaan siksi, koska tahdon auttaa nuoria. Äsken tuli pikkutyttö kiittämään siitä, että olemme täällä, Saukko sanoo.

Partiolaiset vakuuttavat puuttuvansa kaikkeen kahinointiin riippumatta siitä, ovatko napit vastakkain ulkomaalaiset vai suomalaiset keskenään tai toistensa kanssa. Kauppatorilla joukkio kiertää kuitenkin kaukaa ulkomaalaisten keskinäisen kahakan.

Parikymppinen ulkomaalaistaustainen mies epäileekin vahvasti Mäenpään motiiveja.

- Kyseessä on pelkkä poliittinen temppu. Kun ryhmä kulkee Suomen liput rinnassa, en usko, että yksikään ulkomaalainen uskaltaa turvautua heidän apuunsa, mies täräyttää.

- He julistautuvat suomensuomalaisiksi. Asenne on selvästi ulkomaalaisvastainen.

Samaa mieltä ovat Auransillan kaiteella istuskeleva alaikäisten suomalaisten ja ulkomaalaisten kaverijoukko.

- Riisukaa nyt jo ne liivit. Tuo on selkeästi provosoivaa ja rasistista, Salla Kuusinen, Mufene Al-Khalidi ja Maija Kärkkäinen toteavat yhteen ääneen.

Katupartiolaiset puolustavat pukeutumistaan sillä, että värit ovat Suomen lain suoman turvan symboli.

- Maassa maan tavalla. Kun minulla tuli ongelmia naapurin ulkomaalaisen kanssa, laitoin parvekkeelleni Suomen lipun muistuttamaan asiasta, partioryhmän Siltanen toteaa.

Monia nuoria mietityttää, onko jollakin ryhmittymällä oikeutta ottaa kaikkien suomalaisten lippu omaan käyttöönsä.

- Sekin tulee mieleen, että onko Mäenpään partio oikeasti täällä rauhoittamassa katuja vai provosoimassa lisää riitaa, kun "me vastaan te" -asetelma on näin näkyvä, 15-vuotias Karoliina Haapakoski pohtii.

Turku ei ole rasistinen kaupunki

21-vuotias, somalitaustainen Ali Huxes on vahvasti sitä mieltä, että vapaaehtoisten muodostamat katupartiot ovat hyväksi kaupungin yöturvallisuudelle.

- Mukana pitäisi olla myös ulkomaalaisia, Huxes sanoo.

Huxesin mukaan Turku ei ole rasistinen kaupunki ja viime aikaisissa kahinoinneissa on ollut kyse vain yksittäisten jengien yhteenotoista. Tummaihoinen törmää silti joka päivä tiettyihin asenteisiin.

- Bussissa vanhat naiset puristavat tiukasti kiinni käsilaukuistaan ohi kulkiessa ja kaupungilla poliisi voi ottaa kiinni ihan vain sitä varten, että on musta, Huxes sanoo.

Mielipiteitä on monia.

- Kadunturvaajat ovat ideana hyvä, mutta näin toteutettuna arveluttavaa touhua. Ei yöllinen Turku kaipaa kaduilleen mitään natsi- tai SA-joukkoja, 30-vuotias Jani Valmu toteaa.

Julkaistu Turun Sanomissa 27.8.2006 2:32:57

Turun kaupunginvaltuutetut Ilkka Kanerva, Pertti Paasio, Olavi Mäenpää ja turkulaiset laulajat Matti, Teppo Seppo Ruohonen, sekä Turun poliisit, että tamperelainen Seppo Lehto ovat samaa mieltä katupartiointien tarpeellisuudesta. Siitä voidaan luopua, kun neekerit & ählämit palaa kotimaihinsa = Suomi suomalaisille
------------------------

Somalit, arabit, kinuskit ja neekerit helvettiin Turusta, Tampereelta, Helsingistä ja Suomesta







Ben Zyskowicz / Kansallisen kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansanedustajana 24.03.1979 -


Täydellinen nimi: Zyskowicz, Ben Berl
Puhelin: (09) 432 3200
Sähköposti: ben.zyskowicz@eduskunta.fi
Ammatti / arvo: oikeustieteen kandidaatti
Syntymäaika ja -paikka: 24.05.1954 Helsinki
Koulutus: ylioppilas 1973, oikeustieteen kandidaatti 1978
Työura / Elämäkertatietoja: Kokoomuksen nuorten liiton virkailija 1973-1974, oma lakiasiaintoimisto 1981-1989
Vanhemmat: työmies Abram Zyskowicz, puhelunvälittäjä Ester Fridman
Puoliso: Rahime Husnetdin-Zyskowicz 1982 -
Lapset: Daniela 1983, Dinah 1985
Nykyinen kotikunta: Helsinki
# Vaalipiiri: Helsingin kaupungin vaalipiiri 24.03.1979 - 23.03.1999,
# Helsingin vaalipiiri 24.03.1999 -




Suomen alkuperäkansojen oikeuksien puolta pitävät Suomen kansallismieliset tahot Ben Zyskowicz, Suomen Sisu, Susanne Päivärinta, Seppo Lehto ja Olavi Mäenpää lähettävät maamme valtioneuvostolle, työministeriölle seuraavan päiväkäskyn:
Somalit, arabit, kinuskit ja neekerit helvettiin Turusta, Tampereelta, Helsingistä ja Suomesta, sekä Euroopasta






IS: Poliisi perusti erikoisryhmän somalijengejä varten

07.09.2005

Helsingin ydinkeskustaan on perustettu erikoisryhmä katuryöstöjä torjumaan, vahvistaa Keskustan poliisipiirin päällikkö, ylikomisario Göran Wiksten. Voimia on saatu kasaan yhdistelemällä piirin tutkinta- ja kenttäjoukkoja keskenään
- Silloin kun katuväkivalta ja lähiliikkeiden ryöstely alkaa yleistyä, kyse on vaarallisista ennakkotapauksista, joihin on nopeasti puututtava. Jopa menetetyn omaisuuden määrä ei ole ratkaiseva perusta vaan rikosten nopea torjuminen.

Vaikka virallisesti erikoisryhmän nimi on ryöstöryhmä, se voisi olla yhtä hyvin somalinuorten tekemien rikosten torjuntaryhmä, kertoo eräs poliisi IS:lle. Poliisit ovat näet havainneet somalinuorten tekemiä rikosbuumeja eri puolilla kantakaupunkia. Ryöstäjät ovat olleet liikkeellä muutaman henkilöiden ryhmissä, mutta niitä on ollut useita. Samalla ilmiö täyttää järjestäytyneen rikollisuuden esiasteen. Tiettävästi poliisi paljasti jo kesällä Kaivopuiston konsertissa kolme varastelevaa ja ryöstelevää somaliryhmää.

Ylikomisario Wikstenin mukaan asioista pitää puhua oikeilla nimillä, vaikka viranomaisia syytettäisiinkin rasismista.

- Nyt on selvästi havaittu missä väestönosassa nuoria ryöstäjiä on ollut tavallista enemmän. Vanhat suvun jäsenet ovat selvästi menettäneet otteensa nuoriin, toteaa Wiksten.

Poliisin mukaan nuorille täytyy viestittää, ettei katuryöstely Helsingissä ole hyväksyttävää missään muodossa.
....................
LUE VIIMEISIN ALIBI-LEHTI Mika Lahtosen raportti 10/2005

Pieniä tarkennuksia ko. 3 sivun 10/2005 Alibi-juttuun, mm. kun väitetään syyttäjä Jouko Nurmisen suulla Seppo Lehtoa rasistiksi. Jokainen itsesuojeluvaiston omaava tietää, ettei turpaansa ota luuvitosta vapaaehtoisesti oli sitten vastassa afgaani, neekeri, ryssä, kinuski tai suomalainen. Jos ko. päätelmä on rasismia, niin kyllä on väitteen edustajalla kuten syyttäjä Jouko Nurmisella pahasti neekerinkusta päässään, kuten tuomari Anja Aulomaallakin.
Kun ko. syyttäjän rasistinen väite on oikeudessa on hyväksytty, niin syytetyn oikeusturvastahan ei tarvitse välittää, vaan voidaan yleiset oikeusperiaatteet heittää viemäriin, esitutkinnassa, todistajien ja muiden kuulemisen osalta, sekä voidaan estää jopa se ettei syytettynä oleva saa rauhassa esikuulustella päällekarkaajaansa, vaan sekin pyritään estämään niin syyttäjän, kuin tuomarinkin häirinnällä ja keskeytyksillä. Toisaalta syyttäjä Jouko Nurminen sai vapaasti leimata ja solvata Seppo Lehtoa poikkeuksellisesti rasistiksi syytteen luvun ohella, ilman että ko. lausumat olisivat mitenkään liittyneet 10.2.2005 tapahtumiin. Pääteemana on että "vaikka tapaus ei ole kummonen, mutta kun vastapuolena tunnettu poikkeuksellinen rasisti, niin pitää saada kova tuomio!"


Teemana Alibissa 10/2005:

Tampereen käräjäoikeuden oikeusmurha suomalaista Seppo Lehtoa kohtaan, jossa hänet mukattiin todisteita tuhoten ja todistajia johdatellen lipeämään esitutkinnassa ilmitulleesta todistuksesta, minkä mukaan koko kärhämän syyllinen oli tämä afganistanilainen väärillä papereilla maahamme loisimaan tullut vapaaottelua ja taistelutaitoja Ramin Sohrabin opastuksella opetteleva Waisullah Namdar

( Nämä päätelmät ja yhteenvedot tällä sivustolla tehty aiemmin jippii.fi, uutisryhmissä ja muilla palstoilla, sekä Alibi-lehdessä 10/2005 olleista teksteistä )








Suomen kansallismieliset tunnetut Seppo Lehto, Ben Zyskowicz ja Olavi Mäenpää lähestyvät Suomen kansaa koosteisesti kansallisen yhtenäisyyden nimissä: Mutakepit eli neekerit, ählämit ja kinuskit helvettiin alueiltamme-terveisin! Intiaanit ovat tervetulleita sillä eduskuntahan on jo täynnä ryssäläisiä elämäntapaintiaaneja

Emme tarvitse näitä maahamme tulleita huppupääterroristien edunvalvojia mihinkään edustuksellisiin tehtäviimme painukoot sinne mistä ovat tulleetkin musta neekerin- ja ähläminperse tuulessa haisten pesemättömät pallit ympärileikatun vehkeensä ja/ tai neulotun ja kursitun ympärileikatun vitukkansa kanssa viipottaen:


....................


Tampereen kaupunki voisi näyttää mallia ja alkaa liputtamaan avoimesti Nato-jäsenyytemme ja aluepalautusten puolesta kuten Seppo Lehto on tehnyt vuodesta 1991 alkaen. Samoin Tampereen kaupunki voisi kutsua Rauno Meriön juhlapuhujaksi itsenäsyyspäivän tilaisuuksiin Tampereelle.
................................................................................


....................................

Tampereen kaupunki voisi näyttää mallia ja alkaa liputtamaan avoimesti Nato-jäsenyytemme ja aluepalautusten puolesta kuten Seppo Lehto on tehnyt vuodesta 1991 alkaen. Samoin Tampereen kaupunki voisi kutsua Arto Lahden juhlapuhujaksi itsenäsyyspäivän tilaisuuksiin Tampereelle.
................................................................................

Tampereen kaupungin etusivulle

Kaupunginvaltuusto
2005 - 2008

Tampereen kaupunki

Hallinto
Päätöksenteko

Kaupunginvaltuusto

Kaupunginvaltuuston sihteereinä toimivat
Päätösvalmistelupäällikkö Ritva Salisma

Kaupunginlakimies Jouko Aarnio

Päätösvalmistelusuunnittelija Merja Sarimaa

Puhelinvaihde 020 711 00
Avoinna ma - pe klo 8.30 - 15.45

Tiedotusvastaava
Tiedotuspäällikkö Heikki Näreikkö
Puhelin 020 716 5438
Tampereen kaupungin viestintäyksikkö
Aleksis Kiven katu 14 - 16 C
PL 487, 33101 Tampere

Ilmoittakaa korjaustarpeista osoitteeseen luottamushenkilotiedot@tampere.fi

Kaupunginvaltuusto - jäsenet

Linkki suurempaan kuvaan
Jäsen
Aleksovski, Atanas (SDP)
Hallituskatu 9 C 39, 33200 TAMPERE
GSM 050-372 7935
atanas.aleksovski@tao.tampere.fi
Tampereen kaupunki/Treen ammattiopisto
Työpuhelin 3146 7112
Faksi 03-3146 7113
Linkki suurempaan kuvaan
Jäsen
Ashorn, Per (Vihreät)
Pispankatu 35 A, 33250 TAMPERE
Kotipuhelin 214 9384
GSM 040-728 0354
per.ashorn@iki.fi
Tampereen yliopisto
Työpuhelin 3116 7722
Faksi 03-3116 4390
Linkki suurempaan kuvaan
Jäsen
Asumaniemi, Hellä (SDP)
Pähkinäkuja 1 A 2, 33840 TAMPERE
Kotipuhelin 265 4641
GSM 050-554 2308
hella.asumaniemi@tt.tampere.fi
Tampereen kaupunki/sosiaali- ja terveystoimi
Työpuhelin 3146 9037
GSM 050-554 2308
Linkki suurempaan kuvaan
Jäsen - Kysymme: Miksi helvetissä Tampereen kaupunki on tarjonnut majapaikkoja afgaaneille, neekereille ja somaleille vastikkeetta? ... eikä tarjonnut "ei oo":ta ja menolippua sinne mistä ovat tulleetkin?
Axen, Erkki (Kokoomus)
Tervakonkuja 3, 33310 TAMPERE
Kotipuhelin 344 3441
GSM 050-320 9233
erkki.axen@tt.tampere.fi
Linkki suurempaan kuvaan
Jäsen
Berg, Esko (Kokoomus)
Alaverstaanraitti 6 F 114, 33100 TAMPERE
Kotipuhelin 261 9494
esko.berg@luukku.com
Linkki suurempaan kuvaan
Jäsen
Dündar-Järvinen, Aila (Kokoomus)
Satamakatu 7 A 6, 33200 TAMPERE
Kotipuhelin 222 6264
aila.dundar@koti.soon.fi

GSM 041-573 2031

Faksi 03-222 6264
Linkki suurempaan kuvaan
Jäsen
Flinck, Tuija
Lehtosenkatu 19, 33580 TAMPERE
GSM 050-330 1255
tuija.flinck@tyk.info
Tampereen yhteiskoulun lukio
Linkki suurempaan kuvaan
Varapuheenjohtaja
Graeffe, Gunnar (Suomen Keskusta)
Pekankatu 17, 33560 TAMPERE
Kotipuhelin 363 1718
GSM 040-865 4787
gunnar.graeffe@tut.fi
Tampereen teknillinen yliopisto
Työpuhelin 3115 2544
Faksi 03-3115 2600
Linkki suurempaan kuvaan
Jäsen
Granat, Laura
GSM 045-652 7590
laura.granat@tampereenvihreat.fi
Linkki suurempaan kuvaan
Jäsen - Änkyttävä ryssäläinen ääntenkalastelija kuten Pertti Paasio
Gustafsson, Jukka (SDP)
Vastarannankatu 12 D 17, 33610 TAMPERE
Kotipuhelin 362 0708
jukka.gustafsson@eduskunta.fi
Työpuhelin 09-4321
Linkki suurempaan kuvaan
Jäsen
Hanhilahti, Timo (Suomen Keskusta)
Kaakkolammintie 5, 33680 TAMPERE
Kotipuhelin 378 9080
GSM 040-518 5270
timo.hanhilahti@te-keskus.fi
Pirkanmaan TE-keskus
Työpuhelin 256 5752
Faksi 03-2565779
Linkki suurempaan kuvaan
Jäsen
Heikkilä, Jari (Vasemmistoliitto)
Elementinpolku 17 B 13, 33720 TAMPERE
Kotipuhelin 3171479
GSM 0400-381238
jari.heikkila@m-real.com
M-real Tako Board
Työpuhelin 0104633063
GSM 050-68063

Faksi 0104633187
Linkki suurempaan kuvaan
Jäsen
Heikkilä, Lasse (Suomen Kristillisdemokraatit)
Ala-Heikkilänkatu 6, 33700 TAMPERE
Kotipuhelin 363 3233
GSM 040-509 7141
lasse.heikkila@pp.inet.fi
Linkki suurempaan kuvaan
Jäsen
Heinivaho, Matti (Kokoomus)
Kivikirkontie 7, 33700 TAMPERE
Kotipuhelin 363 0001
GSM 040-511 1060
matti.heinivaho@rawhideproduction.com

Faksi 03-363 0003
Linkki suurempaan kuvaan
Jäsen - Aito stalinismin ja kansanmurhien kannattaja - sopii kysyä miten tälläinen mies on kaupunginvaltuustossa? .. Kertoneeko se jtkn. tamperelaisista noin yleensä?
Heinonen, Jari (SKP)
Koelentäjänkatu 15, 33900 TAMPERE
Kotipuhelin 265 5631
GSM 040-701 0199
jheinone@yfi.jyu.fi
Jyväskylän yliopisto
Linkki suurempaan kuvaan
Jäsen
Hervonen, Antti (Kokoomus)
Hämeenkatu 15 B 8, 33100 TAMPERE
Kotipuhelin 214 4191
GSM 040-565 1913
meanhe@uta.fi
Tampereen yliopisto
Työpuhelin 215 7025
Faksi 03-215 6805
Linkki suurempaan kuvaan
Jäsen
Ilomäki, Aimo (Vasemmistoliitto)
Länkiniitynkatu 21, 33580 TAMPERE
Kotipuhelin 363 2721
GSM 040-589 5666
Tampereen kaupunki/tilakeskus
Linkki suurempaan kuvaan
Jäsen
Jaskari, Harri (Kokoomus)
Kotipuhelin 363 1980
harri.jaskari@tt.tampere.fi
Tampereen kauppakamari
Työpuhelin 230 0557
GSM 040-541 0646

Faksi 03-230 0550
Linkki suurempaan kuvaan
Jäsen
Joki, Matti (Tampereen Sitoutumattomat)
Piiriniitynkatu 4 E 8, 33340 TAMPERE
Kotipuhelin 344 1160
matti.joki@tt.tampere.fi
Tampereen kaupunki/kiinteistötoimi
Työpuhelin 3146 6315
Linkki suurempaan kuvaan
Jäsen
Jokinen, Tarja (SDP)
Aaltotie 2 B, 33180 TAMPERE
Kotipuhelin 253 3560
GSM 050-586 5231
tarja.jokinen@naasviihde.fi
Tampereen kaupunki/sosiaali- ja terveystoimi/Tamme
Työpuhelin 3147 8872
Linkki suurempaan kuvaan
Jäsen
Järvelä, Kristiina (Kokoomus)
Hussankatu 46, 33730 TAMPERE
Kotipuhelin 364 1805
GSM 040-766 2368
kristiina.jarvela@tampere.fi
Tampereen kaupunki/Kaukajärven koulu
Työpuhelin 3144 4314
Linkki suurempaan kuvaan
Jäsen
Kajan, Maija
maija.kajan@guk.fi
Tampereen gynekologi- ja urologikeskus
Työpuhelin 3392 6550
Linkki suurempaan kuvaan
Jäsen
Karhu, Saara (SDP)
Huovarinkatu 1 F 13, 33270 TAMPERE
Kotipuhelin 050-5113015
saara.karhu@eduskunta.fi
Eduskunta
Työpuhelin 09-4321
GSM 050-5113015
Linkki suurempaan kuvaan
Jäsen
Kinanen, Jaana (Tampereen Sitoutumattomat)
Linnustajankatu 8, 33580 TAMPERE
Kotipuhelin 362 2313
GSM 050-564 4884
jaana.kinanen@evl.fi
Tampereen evankelisluterilainen seurakunta/Hervant
Työpuhelin 219 0111
Linkki suurempaan kuvaan
Jäsen
Kivistö, Anneli (SDP)
Tervakonkuja 3, 33310 TAMPERE
Kotipuhelin 344 3441
GSM 040-551 7945
anneli.kivisto@tt.tampere.fi
Tampereen kaupunki/sote
Työpuhelin 3147 3117
Faksi 03-3147 3119
Linkki suurempaan kuvaan
Jäsen
Koivisto, Sirpa (SDP)
Kotipuhelin 317 2658
GSM 040-583 3851
sirpa.koivisto@taloverkot.fi
Tampereen kaupunki/Koukkuniemen vanhainkoti
Työpuhelin 3147 6890
Faksi 03-317 2658
Linkki suurempaan kuvaan
Jäsen stalinismin ihailija, myöntänyt julkisesti olensa stallari
Kontula, Anna
GSM 050-342 9928
anna.kontula@uta.fi
Linkki suurempaan kuvaan
Jäsen
Koskinen, Riitta (Kokoomus)
Lyseokatu 3 A 6, 33210 TAMPERE
Kotipuhelin 363 0435
GSM 050-596 9152
riitta.i.koskinen@tt.tampere.fi
Plusterveys - Hammaslääkärit Oy
Työpuhelin 3138 5544
Faksi 03-3138 5527
Linkki suurempaan kuvaan
Jäsen
Kriikku, Mikko (Suomen Keskusta)
Ilmarinkatu 10 A 28, 33500 TAMPERE
Kotipuhelin 223 0070
GSM 040-514 1355
mikkokriikku@hotmail.com
Linkki suurempaan kuvaan
Jäsen ... poikkeuksellista nykypäivän demariutta: Kannattaa aluepalautuksia riistäjältämme miehittäjä-Ryssältä
Lepistö, Joonas (SDP)
Kokkokallionkatu 3, 33610 TAMPERE
GSM 0400-889 569
joonaslepisto.net
Linkki suurempaan kuvaan
Jäsen
Länsiö, Matti (SDP)
Kylväjäntie 2 D 13, 33340 TAMPERE
Kotipuhelin 343 1456
GSM 050-1855
matti.lansio@tt.tampere.fi
Tampereen työväenyhdistys ry
Työpuhelin 212 4522
Faksi 03-214 1441
Linkki suurempaan kuvaan
Jäsen
Löfberg, Peter (RKP)
Kiviaidankatu 2 B, 33250 TAMPERE
Kotipuhelin 222 5523
pel@sci.fi
Lignotech Finland Oy
Työpuhelin 2563 2711
GSM 040-500 7266

Faksi 03-346 4431
Linkki suurempaan kuvaan
Jäsen
Merikoski, Sirkka (SDP)
Runeberginkatu 4 C 15, 33710 TAMPERE
Kotipuhelin 363 2475
GSM 040-505 3081
sirkka.merikoski@tt.tampere.fi

Faksi 03-222 7994
Linkki suurempaan kuvaan
Jäsen - Neekereitä ja mutakuonoja Suomeen haaliva. Ottakoon somalit ja neekerit omiin nurkkiinsa, ei toisten varoilla ja kansakuntamme tuhoksi
Meriläinen, Rosa (Vihreät)
GSM 050-511 3006
rosa.merilainen@eduskunta.fi
Eduskunta
Työpuhelin 09-432 3006
Linkki suurempaan kuvaan
Jäsen
Minkkinen, Lea (Vasemmistoliitto)
Provastinkatu 34, 33250 TAMPERE
Kotipuhelin 212 3121
GSM 050-385 9580
lea.minkkinen@tt.tampere.fi
Linkki suurempaan kuvaan
Jäsen
Mäkinen, Seppo (Kokoomus)
Hukankatu 2 D, 33530 TAMPERE
Kotipuhelin 2611413
GSM 0400-637221
seppo.makinen@ains.fi
A-Rakennuttajat Oy
Työpuhelin 2468666
Faksi 03-2468444
Linkki suurempaan kuvaan
Jäsen
Nieminen, Timo (Kokoomus)
Lielahdenkatu 40 B 8, 33410 TAMPERE
Kotipuhelin 346 1521
GSM 0400-635 776
timo.p.nieminen@vts.fi
Tampereen vuokratalosäätiö
Työpuhelin 020127 7511
Faksi 020 127 7255
Linkki suurempaan kuvaan
Jäsen
Nyberg, Matti (Kokoomus)
Alasenkatu 4 B 42, 33710 TAMPERE
Kotipuhelin 317 5642
GSM 050-561 1034
matti.nyberg@tampere-evlsrk.fi
Tampereen seurakunnat
Työpuhelin 219 0276
Faksi 03-219 0326
Linkki suurempaan kuvaan
Jäsen
Oksanen, Lasse (Tampereen Sitoutumattomat)
F.E. Sillanpäänkatu 4 B 19, 33230 TAMPERE
Kotipuhelin 212 6256
lasse.oksanen@tt.tampere.fi
Työpuhelin 0400-233 129
Faksi 03-212 6949
Linkki suurempaan kuvaan
Jäsen
Ollila, Riitta (SDP)
Muinaishaudankatu 10 B 9, 33710 TAMPERE
Kotipuhelin 356 1276
GSM 050-560 6230
riitta.ollila@riittaollila.net
Tampereen kaupunki/Tammerkosken koulu

Faksi 03-356 2090
Linkki suurempaan kuvaan
Jäsen - Ristiriitainen mies, ei aina tiedetä onko Suomen etua ajava lintu vai opportunistinen miehittäjä-Ryssälän omaa etua ajava äänten kalastelija
Paavola, Pekka (Tampereen Sitoutumattomat)
Pyynikintori 8 A 15, 33230 TAMPERE
Kotipuhelin 213 1250
GSM 0400-700 978
pekka.paavola@tt.tampere.fi
Linkki suurempaan kuvaan
Jäsen
Pesä, Perttu (Vihreät)
Hakatie 7 as. 2, 33800 TAMPERE
Kotipuhelin 03-223 6367
GSM 050-587 6200
nest@saunalahti.fi
Työpuhelin 03-222 8587
Linkki suurempaan kuvaan
Jäsen
Punkari, Antti (Kokoomus)
Hämeenpuisto 38 A 4, 33200 TAMPERE
Kotipuhelin 222 1196
GSM 050-525 8536

Faksi 03-260 9605
Linkki suurempaan kuvaan
Jäsen
Pöllänen, Elli-Maija (Vasemmistoliitto)
Tuomaankatu 3 B 10, 33900 TAMPERE
GSM 040-579 2102
elli-maija.pollanen@taso.zzn.com
Linkki suurempaan kuvaan
Jäsen
Rantanen, Seppo (Kokoomus)
Mallastehtaankatu 1 C 5, 33270 TAMPERE
Kotipuhelin 223 4011
GSM 0400-734 550
seppo.rantanen@tt.tampere.fi
Tampereen poliisilaitos
Työpuhelin 219 5118
Faksi 03-223 4011
Linkki suurempaan kuvaan
Jäsen .. Farisealaisuus kukkii kaupunginvaltuustossa
Rauhala, Leena (Suomen Kristillisdemokraatit)
Vallerinkatu 13-15 A 9, 33270 TAMPERE
Kotipuhelin 03-344 1651
GSM 050-511 3176
leena.rauhala@eduskunta.fi
Eduskunta
Työpuhelin 09-432 3176
Linkki suurempaan kuvaan
Jäsen
Rimmi, Eila (Vasemmistoliitto)
Jussilankatu 1 C 18, 33580 TAMPERE
Kotipuhelin 363 5480
GSM 040-553 8766
rimmit@kotiportti:fi
Linkki suurempaan kuvaan
Jäsen
Roivainen, Irene (Vihreät)
Tillikatu 11, 33710 TAMPERE
Kotipuhelin 316 0291
GSM 040-519 9956
spirro@uta.fi
Tampereen yliopisto

Faksi 03-215 7484
Linkki suurempaan kuvaan
Jäsen - Tosikko ja jäyhä oman eduntavoittelija, älyllisesti epärehellinen opportunisti, joka käyttää asemaansa Tampereen katukuvan muuttamiseksi Nairobin ymv:ien neekerien Harlemiksi
Ruoholahti, Pauli (SDP)
Välimaankatu 1-5 C 47, 33500 TAMPERE
pauli.ruoholahti@kotilinna.fi
Tampereen Kotilinnasäätiö
Työpuhelin 213 6613
GSM 050-596 7662

Faksi 03-213 6620
Linkki suurempaan kuvaan
Jäsen
Salminen, Seppo (SDP)
Savikukonkatu 34, 33530 TAMPERE
Kotipuhelin 356 1579
GSM 0500-636 466
seppo.salminen@pp7.inet.fi
Linkki suurempaan kuvaan
Jäsen
Seppälä, Miikka (Kokoomus)
Soritunkatu 8 B, 33400 TAMPERE
miikka.seppala@tampereunited.com

GSM 050-377 0303
Linkki suurempaan kuvaan
Jäsen - Farisealaiset kivenheittäjät, käsi ylös, kuka on synnitön?
Sipilä, Satu (Suomen Kristillisdemokraatit)
Sompakatu 3, 33580 TAMPERE
Kotipuhelin 362 0079
GSM 041-434 5605
satu.sipila@tt.tampere.fi
Tays/anestesiaosasto 6
Työpuhelin 3116 6600
Linkki suurempaan kuvaan
Jäsen
Sirniö, Ilpo
Paavo Kolin katu 1 A 10, 33720 TAMPERE
Kotipuhelin 317 8266
GSM 040-747 3165
sirnio@koti.soon.fi
Gardner Denver Oy
Linkki suurempaan kuvaan
Jäsen - Isänsä oli vekkuli äijä joka ei perustanut neekereistä, kuten eivät muutkaan ikäpolvensa kommunistit, mutta varoi miehittäjä-Ryssää, kuten muutkin Suomentautiin sairastuneet.
Sirnö, Minna (Vasemmistoliitto)
Aleksanterinkatu 28 B 36, 33100 TAMPERE
minna.sirno@eduskuntai.fi
Työpuhelin 09-4321
GSM 050-511 3127

Faksi 09-432 2274
Linkki suurempaan kuvaan
Jäsen
Sirén, Elina (Kokoomus)
elina.siren@tt.tampere.fi
Työpuhelin 236 1300
Linkki suurempaan kuvaan
Jäsen
Soro, Hannu (Tampereen Sitoutumattomat)
Airokatu 6 B 17, 33410 TAMPERE
Kotipuhelin 343 0459
GSM 050-553 8686
hannu.soro@koulut.tampere.fi
Tampereen kaupunki/Treen lyseon lukio
Työpuhelin 3144 6318
Faksi 03-343 0459
Linkki suurempaan kuvaan
Puheenjohtaja
Tainio, Hanna (SDP)
Käpytie 36, 33180 TAMPERE
Kotipuhelin 261 7715
GSM 050-567 1624
hanna.tainio@pp.inet.fi
TAYS
Työpuhelin 3116 5013
Faksi 03-3116 4369
Linkki suurempaan kuvaan
Jäsen
Tervo, Anne (SDP)
Muonamiehentie 11 B 9, 33800 TAMPERE
GSM 050-594 4502
anne.tervo@tt.tampere.fi
Turtolan päiväkoti
Linkki suurempaan kuvaan
Varapuheenjohtaja
Tiura, Marja (Kokoomus)
Satamakatu 26 B 17, 33200 TAMPERE
GSM 040-528 7638
marja.tiura@eduskunta.fi
Eduskunta
Työpuhelin 09-4321
Faksi 09-432 2700
Linkki suurempaan kuvaan
Jäsen - Kansanmurhaaja Leninin muistoa palvova ja rahoitusta verovaroista puoltava suojeluskunta- ja lottaperinteen hylännyt dementikko. Odotamme vastavuoroisesti vastaavilla argumenteillaan tukea Hitler-museolle, kuin sitä on myönnetty miehittäjä-Ryssän lenismistalinismin probagandalle!
Tulonen, Irja (Kokoomus)
Isännänkatu 17, 33820 TAMPERE
Kotipuhelin 2651854
GSM 050-5113078
irja.tulonen@eduskunta.fi
Työpuhelin 09-4321
Faksi 09-4322274
Linkki suurempaan kuvaan
Jäsen Suomen homokuningas
Tynkkynen, Oras (Vihreät)
Rautatienkatu 14 A 4, 33100 TAMPERE
GSM 050-512 1584
oras.tynkkynen@eduskunta.fi
Eduskunta
Työpuhelin 09-4321
Linkki suurempaan kuvaan
Jäsen
Veko, Tiia
Vehkakatu 2 B 5, 33580 TAMPERE
Kotipuhelin 362 7952
GSM 040-589 0931
pirkanmaan.hoitajapalvelu@kolumbus.fi
Pirkanmaan hoitajapalvelu Oy

Faksi 03-362 7952
Linkki suurempaan kuvaan
Jäsen
Vesasto-Aro, Irja (SDP)
Nyyrikintie 10 E 43, 33540 TAMPERE
GSM 0500-635 755
irja.vesasto-aro@tt.tampere.fi
Tampereen kaupunki/sosiaali- ja terveystoimi
Työpuhelin 3147 5274
Faksi 03-3147 5290
Linkki suurempaan kuvaan
Jäsen - Hirveä ketjupolttaja ja soveltumaton nuorisoidoliksi, saati ymmärtämään lapsiperheiden asemaa, kun ei ymmärrä, että julkinen naiseus naisena edellyttää, että tuhon ikään hommataan jo muutama mukulakin, eikä vain lussuteta myrkkykääryleitä ja sipsutella verovaroilla tissuttelemassa viinaa veronmaksajien piikkiin. Hervannan äijien mukaan Pia Viitanen nuorempana oli hyvinkin aktiivinen milloin minkin halkopinon takana. Luulisi idean ymmärrettyään jo sellaisen miehen hankkivan, mikä ei olisi tuhkamuna.
Viitanen, Pia (SDP)
Maijalankatu 9 H 29, 33720 TAMPERE
Kotipuhelin 318 5017
GSM 050-511 3039
pia.viitanen@eduskunta.fi
Eduskunta
Työpuhelin 09-4321
Linkki suurempaan kuvaan
Jäsen
Virtanen, Pertti (Tampereen Sitoutumattomat)
Polvitie 7, 37560 LEMPÄÄLÄ
veltto@kolumbus.fi
Suomen hypnoosi- & psykovalmennuskeskus Oy

Faksi 06-414 8069
Linkki suurempaan kuvaan
Jäsen
Virtanen, Sirkkaliisa (Vasemmistoliitto)
Tuomiokirkonkatu 17 B 33, 33100 TAMPERE
GSM 050-553 5988
sirkkaliisa.virtanen@tt.tampere.fi
Pirkkalan kunta, terveyskeskus
Työpuhelin 313 621
Faksi 03-3136 2575
Linkki suurempaan kuvaan
Jäsen
Välimäki, Pauli
Tillikatu 11, 33710 TAMPERE
Kotipuhelin 316 0291
GSM 040-517 7580
pauli.valimaki@tt.tampere.fi
Pauli Välimäki Oy

Faksi 03-318 1134

Sivun alkuun


Päivitetty 02.11.2005
hallinto@tampere.fi

Päätöksenteko | Hallinto
Tampereen kaupunki

........................................................................................................................................

2 comments:

Lehto Seppo tamperelainen humanisti ja miehitettyjen alueiden palautuksia vaativa moskovan oblastilta. Ole sinäkin! said...

-------------

Ilkka Kanervan lisäksi maassamme on muitakin vastaavia ryssäläisiä ryssäkoiria kuten Jukka Pakkanen ja suuri osa neuvostoaikoina miehittäjän koiriksi kouluttaneita

Etkö osaa suomea? -> Valtion nimi kirjoitetaan isolla oli sitten Ryssä tai Saksa

Ryssälän valtion presidentti on saastaisen miehittäjä-Ryssän valtiollinen koira tavallisten ryssien äänestämä ryssäpresidentti Vladimir Putin, joka on yksilönä saastaisen paskaimperiumin sairas rakkikoira.

Etkö todellakaan osaa suomea Jukka Pakkanen? Ryssälän kansalaiset ovat ryssiä, jotka asuvat Ryssälässä eli Ryssän hallinoimalla maalla osa vapaaehtoisesti osa pakolla, kuten tsetseenit ja aiemmin baltit, suomalaiset jne.

Asiayhteydessä tämä saastainen miehittäjä-Ryssän ryssäkoira Vladimir Putin edustaa valtiollista Ryssää, ei tavallista ryssää. Tavallinen ryssä ei hevonvittua ole kiinnostunut Suomen alueista. Hyvä kun saa leipänsä päälle muutakin kuin kasallisen kaltaistesi tsuhnien paskaa

Seppo Lehto http://petsamotakaisin.blogspot.com/ Tampere http://www.kavkaz.fi miehittäjä-Ryssä helvettiin ( Venäjästä puhuvat imekööt tsunhapersettään )

BunBun4life said...

I hope for you to be able to translate this. Translate program is bad for Finnish to English. I will try to use simple words.

Somalit and arabit people hate whites, hate Christian. They believe it is right that we pay them (with welfare) because we are nothing to them.

Somalit are violent, stupid, and love to rape while in a gang, and when they gang rape it is brutal and the women are beaten or killed.

In America they form gangs, they scream at homosexual people, follow them in the street and say ''suck my cock'' which means penis, and throw rocks at them. They sell drugs, they rape, the rape 12 year old white girls, degrade them, take them to other places and sell them for men to fuck and rape them, the are arrested all the time for planning terrorist attacks.

For some reason there are 30,000 Somalit in the American state of Minnesota where there is high population originally from Sweden (and in Sweden we have too many Somalit). 80% of taxi cab drivers in Minneapolis Minnesota are SOMALIT. They will not drive someone with alcohol, gay people, blind people with dogs.

In one case the driver threw out a couple and their two children after realizing they had beer in the bags of groceries they had just bought. The people did not know where they were, and they were in the middle of nowhere.

Two men who hugged in taxi cab in New York were kicked out. In Denmark blind woman could not be picked up because she had a seeing eye dog. In one case a taxi cab driver said she had to put the dog IN THE TRUNK OF THE CAR.

But somehow in France, an elderly woman (an old woman) put an advertisement in the news paper for some one to help her at her home. The advertisement said that people with dog allergies and orthodox muslims should not apply because she had dogs. Muslims believe dogs are unclean.

A muslim group took her to court and said that muslims do not think dogs are unclean. They took one old woman to court for an advertisement that she needed help around her home. That is how fucked up they are.